Arvoisa
juhlaväki
Muistan
poikkeuksellisen kirkkaana hetken, kun vuonna 1998 istuin Helsingin yliopiston
kasvatustieteellisen tiedekunnan tietokoneluokassa. Olin kasvatustieteen
opintojeni puolivälissä ja opinnoissani tuskastunut, sillä en lainkaan tiennyt
mikä minusta isona tulisi. Muistan todella tarkkaan intuitiivisen tunteen ja
tilanteen, jossa minulle yhtäkkiä selvisi mitä haluaisin tehdä ja missä olisin
parhaimmillani: kuiskasin vieressä istuneelle opiskelutoverilleni Paulalle:
musta tulee isona opo!
No, niin
minusta on näemmä tullut.
Polku tähän
päivään ei kuitenkaan ole ollut mutkaton, vaan täynnä risteyksiä, joissa olen
pohtinut elämääni ja työurani suuntaa. Kävi nimittäin niin, että unohdin tuon
ajatuksen opoksi ryhtymisestä lähes yhtä nopeasti kuin sen olin saanutkin.
Unohdin ajatuksen lähes 20 vuodeksi.
Tämä muisto ja
vasta päättyneet opinnot kirvoittivat minut ajattelemaan opinto- ja urapolkuja,
ammatillista kehittymistä niissä sekä työelämään kohdistuvia tavoitteita ja
odotuksia. Työurat eivät enää tänä päivänä ole useinkaan lineaarisia jatkumoja,
vaan pikemmin niitä leimaavat pirstaleisuus, lyhytkestoisuus ja osaksi sen
seurauksena sitoutumattomuus. Oman osaamisen markkinoinnista ja brändäyksestä
on tullut varteenotettava ja yhä useammin ainoa tapa työllistyä.
Miksi
unohdin intuitiivisesti hyvänä pitämäni idean opinto-ohjaajuudesta lähes 20
vuodeksi? Olisiko ollut hyödyllistä, mikäli minulle olisi tarjottu ohjauksellista
tukea opintoneuvonnan sijaan opintojeni aikana? Ehken vain sittenkään osannut
tunnistaa vahvuuksiani. Joka tapauksessa
uskon, että jokainen nuori opiskelija ja työelämän murroksessa omaa tietään
etsivä aikuinen pohtii oman polkunsa suuntaa. Työnohjaajakokemukseni
myötä käsitykseni ja kokemukseni mukaan kysymyksiä itselle esitetään ja niitä
pohditaan valitettavasti liian usein yksin ja joskus jo suunnan menettäneenä.
Hallituksen
koulutusleikkausten seurauksena monen mieli on ollut matala. Myös ammatillisen
koulutuksen reformi voi aiheuttaa epävarmuutta, vaikka pyrkimys on varmasti
tehdä entistä paremmin ja parempaa. Haluan muistuttaa, että muutoksessa meillä
on kuitenkin aina tilaisuus ja mahdollisuus tarkastella omaa työtämme uudesta
näkökulmasta.
Reformin
myötä käyttöönotettava koulutussopimus lisää työpaikoilla tapahtuvaa oppimista
ja monipuolistaa yhteistyötä työelämän kanssa. Työryhmän selvityksen mukaan
laadukas työpaikalla tapahtuvan koulutuksen kokonaisuus vaatii opettajuudelta
muutoksia. Selvittäjät korostavat, että näin ollen myös ohjaukseen on
varmistettava riittävästi voimavaroja.
Tämä on hyvä
uutinen.
Ohjausresurssin
lisääminen sinänsä ei kuitenkaan takaa tuloksellisuutta, vaan on kiinnitettävä
huomiota siihen, minkälaisin menetelmin ja sisällöin ohjaustyötä tehdään.
Mitä asioita
sitten tulisi nostaa keskiöön? Mielestäni ohjausta tulisi viedä kokonaisvaltaisesti
uraohjaukselliseen suuntaan. Urasuunnittelun tulisi alkaa opintojen
alkuvaiheessa ja jatkua koko opintopolun ajan. Itsetuntemus ja osaamisen
tunnistaminen, oikea työkäyttäytyminen, muutoskyky, myönteinen suhtautuminen
työelämään ja selkeä tietoisuus nykytyöelämän moninaisuudesta ovat
tulevaisuuden työelämässä tarvittavia ominaisuuksia ja taitoja.
Näitä
taitoja me opettajat ja opinto-ohjaajat voimme opettaa.
Jos koulutus
on muutostilassa, niin sitä on mitä suuremmissa määrin myös työelämä. Turun
yliopiston Tulevaisuudentutkimuskeskuksen professori Markku Wilenius linjaa
tulevaisuuden työelämän olevan hyppy tuntemattomaan. Jo siksikin mielestäni sekä
ammatillisessa että korkeakoulutuksessa on huomioitava mahdollisuuksien mukaan
tulevaisuuden työelämätaidot sen sijaan, että valmistamme ammattilaisia ja
asiantuntijoita, joiden taidot ovat vanhentuneita jo valmistumisvaiheessa.
Opetussisältöjen
ja menetelmien lisäksi kiinnittäisin huomion opetus- ja ohjaustaitoon. Usein
kuulen ajateltavan, että ohjaustyön resurssit eivät riitä. Kun tulostavoitteet
määrittelevät. Kun aikaa ei ole. Ymmärrän tämän erittäin hyvin, mutta haluan
silti vastustaa ajatusta vähintään ideologisella tasolla.
Näen asian
siten, että menetelmät ovat työkaluja, ja me ammattilaiset niiden käyttäjiä.
Teko, jonka
me kaikki voimme olosuhteista riippumatta tehdä, on siis kiinnittää huomiota omaan
opetus- ja ohjaustaitoomme.
Ohjaustyön
erityinen haaste on ihmisten kohtaaminen kasvotusten, läheltä ja
henkilökohtaisesti. Päätöksiä tehdään ihmisen kanssa ja hänen rinnallaan.
Siksi on
tärkeää, että tiedostamme ammattilaisina oman työmme lähtökohdat. Minkälainen
ohjaaja minä olen? Minkälainen ohjaaja haluaisin olla? Mitkä arvot ja
teoreettiset suuntaukset ohjaavat toimintaani? Tämän tiedostamisen jälkeen on tärkeää
kysyä itseltään vielä yksi kysymys: miksi?
Vastauksia
pohtimalla voimme löytää olennaisen omasta opettajuudestamme ja
ohjaajuudestamme. Se on tärkeää, sillä silloin voimme tunnistaa työmme laadun
ja eettiset edellytykset. Uskon myös vahvasti siihen, että mitä paremmin
lähtökohtamme tiedostamme, sitä valmiimpia olemme vastaanottamaan ohjattavan
henkilön sellaisena kuin hän on, omana itsenään, vapaana omista odotuksistamme.
Olen
erittäin iloinen, että koulutuksemme sisälsi runsaasti mahdollisuuksia ja antoi
välineitä oman osaamisen ja lähtökohtien reflektointiin. Kiitos tästä ja
hyvästä ohjauksesta kouluttajillemme Päivi-Katriinalle ja Heikille.
Haluan
kiittää myös opo-ryhmäämme. Kiitos hyvistä keskusteluista ja
matkakumppanuudesta sekä hauskoista ja herättelevistä aamuhetkistä. Kiitos
pienryhmälleni toistemme tukemisesta. Jos olisimme tienneet, että ryhmämme nimi
tullaan lausumaan näinkin julkisesti, olisimme ehkä valinneet toisin. Joka
tapauksessa, kiitos Pilviveikot. Erityinen kiitos ihanalle Lea Vartiaiselle,
monesta syytä. Iloisin ja ylpein olen yhteisestä opettajatutorointia
uudistavasta opinnäytetyöstämme Metropoliassa. Terveisiä myös
moniammatilliselle ryhmälleni ja siellä erityisesti Leenalle sekä Sarille ja
Martinalle. Lämpimin kiitos lähtee kuitenkin tämän salin ulkopuolelle,
kumppanilleni Jannelle, joka melko lailla väsymättä jaksoi kuunnella
pohdintojani ohjauksesta puolentoista vuoden ajan.
Haluan onnitella
meitä kaikkia tänään valmistuneita, kuten myös teitä, jotka mahdollisesti valmistutte
hieman myöhemmin. Lopuksi
vielä ihan jokaiselle meille: kaikkea hyvää.
Kiitos!
